Vain valkeata joulua...

...mielessäin ootan minä vain. Eikä kauaa tarvitse enää edes odottaa, sillä johan joulu kuuluu kolkuttelevan oven takana.
Putkiremonttipakolaiset Tuppeluuri ja Söpsönsöökin painuvat pikkuhiljaa joulun viettoon, kunhan Tuppeluuri selviää "kotiin" kinkunmyyntikeikaltaan. (Kyseessä on siis Tuppeluurin jokajouluinen harrastus: muutaman päivän rupeama kinkunmyyjänä aina ennen joulua!) Sillä välin Söpsönsöö hoitaa tontun toimia ja huristelee pitkin maita ja mantuja (=Helsingin ja Espoon perukoita) lahjareellään (=punainen Toyota).

Tänä iltana pääsemme jälleen nauttimaan evakkoasumuksemme antimista; talon varsinainen isäntäväki on reissussa, joten lämmitämme omatoimisesti pihan perällä sijaitsevan puusaunan. Pääsemme aloittamaan joulunvieton nauttien toistemme seurasta, kipakoista löylyistä sekä joululahjaksi saadun pakastetun vihdan läiskeestä. Voisko ihminen enempää toivoa?!

Blogi hiljentyy joulun ajaksi. Rauhallista ja nautinnollista joulua kaikille! Ajakaahan varovaisesti.

Tulee se joulu väliaikaiskoteihinkin!

Saimme evakkoasumukseemme, puutalon yläkerrassa olevaan "kaksioomme", pienen ja kauniin valokuusen! Söpsönsöön äiti oli päättänyt yllättää meidät ja käynyt sen hyvällä maulla valitsemassa. Voi, miten pienet asiat voivat tuottaa niin suurta riemua! On ihana mennä pitkän päivän jälkeen väsyneenä kotiin ja astua hämärään huoneeseen, jonka nurkassa hohtaa pieni tunnelmallinen valo. Samantien sitä muistaa, miten lähellä joulu on. Ihanaa!

Terveiset ja kiitokset äidille!

Ei kunnian kukko laula...

Sisuskalut vetivät pikaisen kuperkeikan, kun puhelin soi ja näytöllä vilkkui vuokraemännän numero. Söpsönsöö tiesi jo vastatessaan, että jokin oli mennyt putkiremonttityömaalla pieleen.
Ja niinhän siinä oli päässyt käymään!

Ensinnäkin, meitä oli etukäteen ohjeistettu, että tiettyjä asioita emme saa kylpyhuoneessa itse irrottaa vakuutuksellisista syistä. Noudatimme kiltisti ohjetta, ja teippasimme kyseisiin kylpyhuonekalusteisiin valtavat A3 -kokoiset plakaatit, joihin kirjoitimme paksulla tussilla: "Tämä säästetään. EI saa heittää pois!!!" Vaan kuinka ollakaan, kaikki kylpyhuoneeseemme jätetytasiat oli viskattu roskalavalle leppuineen päivineen. (En enää yhtään ihmettele sen ammoisen pesukoneen kohtaloa - ks. pesukoneen tarina alkupään blogiteksteistä) Onneksi olimme aavistaneet tämän tapahtuvan, ja irroittaneet ohjeistuksista piittaamatta kylpyhuoneesta itse kaiken, mitä ehdottomasti halusimme säästää. HYVÄ ME! Tästä tapauksesta voimme päätellä, että joko työmaalla ollaan lukutaidottomia (ensi kerralla ohjeet täytyy nähtävästi piirtää) tai kärsitään vakavasta lukihäiriöstä...

Toinen työmaakatastrofi on jopa vielä ensimmäistä mystisempi: Ennen evakkoonlähtöämme vuorasimme olohuoneen lattian huolellisesti aaltopahveilla, jottei huoneeseen mahdollisesti pääsevä kivipöly pilaisi parkettia. Työnjohtajat kyllä pyhästi vannoivat, ettei sellaiselle ole tarvetta: huoneen oveen laitetaan vetoketjuovi, joka pidetään visusti kiinni, ja joka taatusti pitää pölyn pois olohuoneesta. Vuokraemäntä kuitenkin vihjaisi soitossaan, että olohuoneenkin osalta oli tyritty pahanpäiväisesti, ja niinpä Söpsönsöö lähti katsastamaan tilannetta työmaalle.

Kuinka ollakaan, vetoketjuovi ammotti apposen auki! Ja vielä suurempi oli hämmästys, kun Söpsönsöö vilkaisi olohuoneeseen sisään: huolella asetellut aaltopahvit oli revitty paikoiltaan siten, että ovenedusparketti oli täysin vailla suojaa ja sitä peitti kotoisa muutaman millimetrin paksuinen kivipölykerros. Pahvilattiaa oli myös hieman raotettu, jotta kivipöly varmasti pääsisi myös sen alle tekemään tuhojaan. Taitaa olla raksalaisilla varsin kieroutunut huumorintaju.

Naamat punaisina puhisten päätimmekin sitten, että tänään soitetaan kiukkusoitto asianomaisille ja annetaan vähän palautetta. Mutta siitä lisää ensi kerralla...

Joulunodotuskriisi

Söpsönsöölle on viime päivien aikana lauennut masentava joulunodotuskriisi. Ja tämä kriisi ei suinkaan johdu lähenevästä joulusta ja sen mukanaan tuomasta hulinasta ja vilinästä, vaan siitä että tänä vuonna ei ole omaa kotia, jossa voisi valmistella joulua. Tiedoksi niille, jotka eivät Söpsönsöötä tunne, että joulu on hänen lempivuodenaikansa; se alkaa lokakuussa kynttilöiden ostamisella ja jatkuu marraskuussa joululaulujen soittamisen ja glögin keittelyn säestyksellä. Joulukkuussa joulunodotus tiivistyy jouluvalmistelujen, askartelun ja koristeiden esiinkaivamisen myötä huipentuakseen joulukuusen hakuun, joulunpyhien tunnelmaan ja erityisen perinteiseen jouluun herkkuineen, saunoineen, haudalla käynteineen, yökinkkuineen, ja niin edelleen... tajusitte varmaan jutun juonen.

Tämä kaikki on paljon hankalampaa muiden nurkissa asusteltaessa, kaikilla kun on omat tapansa ja tyylinsä valmistautua jouluun ja sen odotukseen. Ja tämän kaiken Söpsönsöö on tajunnut pikkuhiljaa katsellessaan kauppoihin ilmestyviä joulukoristeita ja suklaavuoria (- joulukuun ensimmäisenä päivänä päättyy elokuussa aloitettu karkkilakko...) Onneksi sentään pikkuisen jotain voi tehdä ja laittaa: kynttilät valaisevat tälläkin hetkellä hämärää huonettamme, ja Kunnaksen joulukalenteri odottelee kirjahyllyssä ensimmäisen luukun avaajaa. Lisäksi pihan vanhoihin omenapuihin viriteltiin pari päivää sitten suloiset pienet valot, jotka näyttävät puiden lumisilla oksilla suorastaan sädehtiviltä pimeinä iltoina.

Eli ei kai tässä peliä kokonaan olla menetetty. Viime jouluna oli vain niin ihanaa kantaa ensimmäistä kertaa yhteiseen OMAAN kotiimme OMA joulukuusi, joka saatiin koristella OMALLA tavalla , ja jonka tuoksuun sai aattoaamuna heräillä OMALLA jouluisella tyylillään. Mutta se on edessä sitten taas ensi vuonna! Tänä jouluna mennään muiden tyylillä, ja kuten Tuppeluuri on jo ehtinyt epäilläkin, joulunodotus tulee viemään Söpsönsöönkin vielä niin mennessään, ettei hän tule edes huomaamaan, kenen tyylillä ja tavoilla jouluna mennään. Molempi parempi!

Söpsönsöö ja Tuppeluuri

Koti-ikävä

Eilen iski ensimmäistä kertaa se kalvava tunne, että haluamme kotiin. Omaan kotiin. Tähän ei ollut mitään erityistä syytä, koti-ikävä vain iski yllättäen takavasemmalta.

Ensin sen kohtasi Söpsönsöö ihanana vapaa-aamuna, auringon lämmittäessä yläkerran ikkunan läpi ja kahvikupin höyrytessä mukavasti vieressä (niinpä, tiedämme mitä ajattelette - miten ihmeessä koti-ikävä voi tulla lynttäämään näin seesteisen harmonian?!). Yhtäkkiä tuli kovin kolkko ja yksinäinen olo. On outoa olla yksin muiden nurkissa. Kotona kaikki nurkat ovat tuttuja ja omia. Koskaan ei tule sellaista oloa, että tunkeutuu muiden reviirille tai yksityisalueelle. Vaikka meillä on täällä hyvä olla, paljon omaa tavaraa mukana ja kaksi omaa huonettakin, niin silti tuntui että jotain puuttuu.

Illalla Söpsönsöön ollessa treeneissä, oli koti-ikävä ryhtynyt kiusaamaan Tuppeluuria. Ilmeisesti otollisin tilanne koti-ikävän kirpaisuun on siis silloin, kun meistä on paikalla täälläpakolaiskodissa vain toinen. Kun olemme molemmat läsnä, kotoisuus syntyy jotenkin aivan itsestään.

Jos remontti pysyy aikataulussaan, pakolaisajastamme on 1/5 takana. Kun vielä huomioidaan, että kohta alkaa joulunodotus (ainakin Söpsönsöö on niin joulurakas ihminen, että hän ei varmastikaan ehdi edes huomata, missä aikaansa viettää) ja heti joulun jälkeen edessä on kahden viikon Amerikan matka, niin eiköhän tässä vielä koti-ikäväkin selätetä. Ja kaipa sekin on jollakin tavoin hyvä merkki, että kotiin on ikävä. Sinne on sitten kiva keväällä palata!

Kuukausi pakolaiselämää takana

Syksy tuntuu hujahtavan nopeasti, jopa niinkin nopeasti, että ensimmäinen pakolaiskuukautemme alkaa olla totisesti voiton puolella. Olemme saaneet nautiskella varsin pehmeästä laskusta muiden nurkissa elämiseen totuttelussa. Nykyisen puutalokotimme varsinainen herrasväki on nimittäin viettänyt viimeiset kaksi viikkoa Ranskassa, ja näin ollen kaksikerroksinen pytinki on ollut täysin meidän hallinnassamme. Nyt on kuitenkin aika siirtyä vaiheeseen kaksi, eli siihen kun asumme neljästään saman katon alla. Eipä se ole vielä tähän mennessä minkäänlaisia draamoja tai tragedioita tuottanut. Seikkalumme on suoraansanottuna ollut varsin tasainen ja turvallinen.

Kävimme eilen kurkistamassa myös oikean kotimme kuulumisia. Kaikkialla leijaili iloinen hiekkapölypilvi - jokaisen astmaatikon (lue: Söpsönsöö) unelma, mutta kyllä sen kodiksi tunnisti edelleen. Eteinen tulvi betonisäkkejä; vessaa ryhdytään ilmeisesti pikkuhiljaa uudistamaan. Tällä hetkellä sen tilalla on vain pölyinen, reikäinen ja kuoppainen koppi. Keittiöstämme pääsi vielä viime viikolla kulkemaan naapuriasuntoon, sillä seinään oli hakattu reikä. Nyt seinä oli kuitenkin muurattu uudelleen umpeen. Emme voineet enää uteliaina tirkistellä seinänaapureiden lukaaliin... :/

Myrskyn jälkeen...

Kävimme keskiviikkoiltana työmaatontilla tarkistamassa, millaista vahinkoa myrsky oli saanut sisätilamuovituksissamme aikaan. Oli positiivista huomata, että tällä kertaa se ei ollut onnistunut repimään viritelmiämme irti.

Eräs toinen seikka kuitenkin varasti huomiomme ja hämmennyksemme. Vessanpönttö toivotti meidät tervetulleeksi eteisessä. Se ja lavuaarit oli irroitettu kylpyhuoneesta. Tässä nyt ei vielä sinällään ollut mitään kummallista - oletamme vessanpöntön olevan puolimatkassa kohti pihan roskalavoja. Kummallista tilanteessa oli ruskea löllömäinen vana, joka kulki pöntön entiseltä paikalta, kylpyhuoneen kynnyksen yli, kohti eteistä. Siinä tilanteessa katsoimme viisaimmaksi olla pohtimatta vanan alkuperäistä lähdettä, ja olimme niin kuin sitä ei olisikaan.

Ensimmäisen putkiremonttiviikon jäleen rakas kotimme on siis edelleen päällisin puolin kunnossa. Söpsönsöölle putkiremontin ensimmäiset päivät sen sijaan muodostuivat hieman kohtalokkaiksi: oikea olkapää meni keskiviikkoiltana sijoiltaan pidettyään ensin kummaa meteliä parin tunnin ajan. Vamma ei suinkaan ole uusi, ja olkapää saatiinkin kiskaistua vanhasta tottumuksesta takaisin paikoilleen. Mutta olkapää ei kuitenkaan ole kunnossa - liekö se rasittunut kantamisista, nostelemisista ja hankalista asennoista talonpaketointiprojektin aikana. Nyt sillä on kuitenkin puoli vuotta toipumisaikaa ennen kuin sama ruljanssi on edessä uudestaan.

Ensimmäinen evakkokoti

Nyt on parivaljakkomme päässyt vihdoinkin asettumaan (ainakin hetkeksi) aloilleen. Laatikot on purettu ja reviiri merkattu. Nykyisessä asumuksessamme meillä on kahden huoneen verran täysin omaa tilaa. Toinen huone toimii makuhuoneena, toinen yhdistettynä olohuone-työhuoneena. Lisäksi käytössämme on muun muassa upea, moderni keittiö ja suuri rakkautemme - sauna! Mikä onkaan ihanampaa kuin päästä väsyneenä iltatreenien jälkeen rentouttaviin löylyihin loikomaan. Tai juosta syysmyrskyjen kastelemana likomärkänä kotiin vain huomatakseen, että joku on laittanut saunan päälle. Ihanaa, taivaallista!

Kotiutuminen on onnistunut yllättävän tuskattomasti. Johtuneeko tuo sitten nykyisen majapaikkamme kodikkuudesta, vai "entisen" kotimme epäkodikkaasta ulkonäöstä viimeisten lähtöedeltävien päivien aikana... muovit, pahvit ja hiekkapöly eivät ole enää sentään tunkeutuneet uniin. Ainoa miinus majapaikkamme sijainnissa on, että Söpsönsöön työ- ja treenimatkat vievät yli tunnin suuntaansa. Vaan sepä ei ole ongelma eikä mikään kirjallisuuden opiskelijan elämässä. Tälläkin hetkellä matkoja riemastuttavat tulevat tenttikirjat: Sillanpään novellikokoelma ja antiikin tarunhohtoiset kertomukset.

Vaikka juuri sanoi, että putkiremonttipainajaiset ovat jo menneen talven lumia, aivan rauhaan tuo ilkimysmäinen projekti ei ole meitä jättänyt. Päänvaivaa tuottavat nimittäin upeat muovituksemme, joiden avulla olemme eristäneet kaksioomme jääneen maallisen omaisuuden työmaa-alueesta. Muovit kun eivät ota pysyäkseen (vaikkakin teippi on (kuulemma) markkinoiden parasta), sillä jostakin pääsee puhaltamaan asuntoomme ilmaa. Ilma pullistaa muovit pallopurjeiksi, ja tästä jokainen varmaan pystyy jo päättelemään, että aina silloin tällöin nämä pullistuneet muovit repivät itsensä irti. Ongelmaa ei olisi, jos ulkona olisi hyvä, kohtuullinen tai edes välttävä ilma, mutta ei... sen sijaan meitä riemastuttavat syysmyrskyt, jotka tekevät tuhojaan myös asuntomme sisällä (niin hullulta kuin se kuulostaakin). Muovitusoperaatio taitaa olla edessä jälleen tänä iltana. Ehkä raportoimme huomenna, miten hommasta selvittiin...

Evakkomuutto

Tiistaina se alkoi - pelätty evakkokaruselli pyöräytettiin käyntiin. Pari ensimmäistä päivää kuluivat laatikoita täytellen ja evakkovarustuksia pakkaillen. On yllättävän hankala miettiä, mitä kaikkea puolen vuoden aikana tarvitsee: syysvaatteet, talvivaatteet, lasketteluvaatteet ja hupsheijakkaa - kesävaatteet! Päätimme nimittäin palkita itsemme kuluneen syksyn stressitraumoista varaamalla vuodenvaihteeksi matkan Miamiin ja New Yorkiin. (New Yorkissa ei tietenkään ole tammikuussa kovin lämmin, mutta Miamissa lämpötilan pitäisi kohota reiluun pariinkymmeneen asteeseen.) Näin ollen evakkokamoihin piti muistaa pakata myös passit ja hammasharjat... tai jälkimmäiset olisimme saattaneet ottaa mukaan muutenkin...

Torstai-iltana kärräsimme muuttokuormamme ensimmäiseen evakkokohteeseen: ihanaan kaksikerroksiseen puutaloon, jossa meillä on kaksi huonetta käytössämme. Tässä vaiheessa viikkoa ensimmäiset tummanharmaat savupilvet alkoivat tuprutella Söpsönsöön korvista, mutta Tuppeluuri onnistui leyhyttelemään liiat savut pois ajoissa, joten "hullu narttu" -kohtaukselta vältyttiin. Vielä. Ja illalla kaikki oli taas enemmän kuin hyvin - Söpsönsöö hykerteli tuoreessa evakkokodissaan tyytyväisenä lämmin Subway patonki sylissään televisiota katsellen.

Perjantaina ja lauantaina edessä oli vielä kivuliaat 13 tuntia tavarakasojen kasaamista, kodin muovitusta, parkettien pahvitusta ja hiekkapölyhöyryjä. Vaan kuinka ollakaan, urakka todellakin valmistui lauantai iltapäivällä kello kolme, jonka jälkeen pölyinen parivaljakko suunnisti lähipizzeriaan palkitsemaan itsensä.

Ja nyt, seuraavaan puoleen vuoteen, meillä ei ole aikomustakaan tuhlata ylimääräisiä ajatuksia kotimme tilaan (tai katsotaan, mitä käy, kun ne soittavat sieltä ensimmäisestä katastrofista...). Me lepäämme puoli vuotta, ja sen jälkeen menemme hengitystämme (ja itkua) pidätellen katsomaan, mitä rakkaasta kodistamme on jäljellä.

Tarkastuskäynti

Tänään työmiehet tulivat meille ensimmäiselle tarkastuskäynnille ennen putkiremontin aloittamista:

"Tähän tulee tosiaan sitten semmoinen pömpelilaatikko, eli huoneen neliöt pienenee. Sille ei nyt enää tässä vaiheessa voi mittään. Ja kylpyhuoneeseen koitetaan nyt kovasti etsiä sellaista lamppumallia, ettei tarvitsisi laittaa peilikaappia ja peilikaapin lamppua eri paikkoihin. Tai toinen vaihtoehto on, että nostetaan se peilikaapin valo kahteen ja puoleen metriin. Ai ei vai? No, ei sitten. Eikä noista muiden huoneiden sulkemisista tarvitse huolehtia. Meidän miehet sulkee ne kyllä muovisilla vetskariovilla. Kannattaa tosin siinä heti alkuun tulla tarkastamaan, että ne on muistettu laittaa paikoilleen, ettei tule ikäviä yllätyksiä kotiin palatessa..."

Alan ymmärtää, mihin putkiremontteihin liitettävät kauhukuvat perustuvat. Ja alan myös itselleni epätyypilliseen tapaan panikoitua ajatuksesta, että kohta SE alkaa. Ensi viikolla on tarkoitus aloittaa talon paketoiminen, ja ensimmäisten muuttokuormien pakkaus. Siitä viikko eteenpäin hurautammekin sitten jo ensimmäiseen evakkopaikkaamme. Tuppeluuri on vielä silminnähden rauhallinen ja koettaa saada minutkin vielä pysymään järjissäni. Se on vain hieman hankalaa, kun näitä käytännön asioita hoidellessa joutuu jatkuvasti kohtaamaan sen tosiasian, ettei ole lainkaan mahdotonta, että kotiin palatessamme lavuaarimme on rakennettu vessanpöntön päälle ja vessan ovi on erheellisesti muurattu umpeen. Viime yönä näin unta, että pönttö oli kiinnitetty seinään, ja yritin epätoivoisesti opetella käyttämään sitä vaakatasossa seinällä killuen...

Noh, uskoisin että painajaisistakin päästään, kunhan homma nyt saadaan alkuun. Luulen tosin, että on turvallisempaa olla tulematta kotiin "työmaa-aikana". Tiedä vaikka sitä skitsahtaisi tai sekoaisi lopullisesti.

Söpsönsöö

Kuukausi armonaikaa

Väliaikaispostilaatikot, pahveilla vuoratut lattiat, peitemuovit ja roskalavat ovat saapuneet naapurirappuun. Ikkunoihin ei syty enää valoja iltaisin. Seuraavaksi ne tulevat meille. Apua! Putkiremontti onkin siis ihan oikeasti tulossa!

Vasta nyt alkaa tajuta, että tämähän tapahtuu ihan oikeasti. Asiaan oli helpompi suhtautua, kun se vasta kajasti hämärästi kaukaisessa tulevaisuudessa. Nyt on jo pakko alkaa hamstrailemaan pahvilaatikoita, miettiä ensimmäiseen evakkopisteeseen muuton aikatauluja, kirjoittaa listoja mukaan tulevista tavaroista ja...

...etsiä uutta asuntoa. Sain tänään aamulla onnellisen puhelinsoiton - toisessa päässä hihkui Tuppeluuri, joka oli löytänyt meille täydellisen, uuden asunnon. Hetken aikaa kuuntelin aivan ulalla, sitten tajusin että herrasenihan taitaa olla tosissaan, ja lopulta minulle valkeni että tämä on nyt ilmeisesti se paniikkivaihe, kun turvaudutaan äärimmäisiin keinoihin. Ehei, en minä ole täältä mihinkään muuttamassa, vaikka ajatus uppoavasta laivasta pakenemisesta kieltämättä houkottelisikin.

Meitä on jo etukäteen varoitettu, että kaikki taloon jätettävä omaisuus tulee kätkeä remonttiväeltä huolellisesti, sillä kaikki mikä heidän käsiinsä työmaalla osuu, lentää roskiin. Tajusin tämänkin varoituksen konkreettisesti vasta tänä aamuna katsellessani ikkunasta, kun hyvännäköistä, suhteellisen uutta pesukonetta kannettiin naapurirapusta pihan roskalavalle. Sinä, joka tajuat tätä lukiessasi, unohtaneesi piilottaa edestätäytettävän Upon, käy välittömästi pelastamassa pesukoneesi kaatopaikkakohtalolta!

Kenraaliharjoituksia

Armonaikaa on jäljellä vielä reilu kuukausi, mutta meille asukkaille on alettu jo järjestää sopeutumisharjoituksia. Nämä harjoitukset kulkevat muun muassa nimillä: "tänään vesikatko klo 8-18 välisenä aikana" tai "olemme pahoillamme puoli vuorokautta kestäneestä vesikatkosta, josta ette saaneet etukäteen ilmoitusta".

Ehdoton suosikkini oli kuitenkin eilinen harjoitus, jossa vaikeustasoa oli taas asteen verran kohotettu. Vesikatkon lisäksi myös viemäreiden kaikenlainen käyttö oli kielletty. Ymmärtäisitte tilanteen haastavuuden erityisen hyvin, jos olisitte eilen nähneet Tuppeluurin hampaidenpesuvesi suussaan pohtimassa, minne saa purskuttaa. Naapurin parvekkeelle vai rappukäytävään?! (Naapureita rauhoitellakseni voin paljastaa, että vesi meni lopulta viemäriin - tästä harjoituksesta ei nyt selvitty täysin pistein...)

Alkutilanne

Putkiremontti.

Sana tuskin tuo kovin kultaisia mistoja kenenkään mieleen. Ja vaikka ei olisi kertaakaan itse kokenut putkiremonttia elämänsä aikana, on ollut myötäelämässä niin monen muun putkiremonttiaikaa, että sana saa kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin.

Tällä kertaa tätä tapahtumaa ei tarvitse myötäelää kenenkään muun mukana, vaan sen saa kokea ihan itse. Muut ovat jo kuukausia pelotelleet omilla kokemuksillaan ja muistutelleet, mikä kaikki silloin menikään pieleen. Meillä on vielä lähes puolitoista kuukautta armonaikaa tapahtuman alkuun, mutta niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, jo nyt asioita on onnistunut menemään solmuun.

Mutta palataanpa vähän ajassa taaksepäin - viime vuoden kesään, jolloin löysimme Tuppeluurin kanssa täydellisen vuokrakaksion. Ainut pieni miinus oli, että putkiremontti teki tuloaan. Se tuntui siinä vaiheessa kuitenkin suhteellisen pieneltä miinukselta. Vuosi on kuitenkin pitkä aika, ja putkiremontin kestoksikin oli arvioitu vain kahdeksan, tai maksimissaan kymmenen viikkoa. Sellaisen ajan nyt asustelee vaikka teltassa...

Vuosi ei kuitenkaan ollut ihan niin pitkä aika kuin olimme suunnitelleet ja yllättäen oltiin taas kesässä. Toukokuu, kesäkuu ja heinäkuu mennä hujahtivat, mutta sen verran sentään pysyimme ajan juoksussa mukana, että järjestelimme itsellemme väliaikaismajoituksen syksyksi; toisten nurkkiin tosin, mutta kyllähän niin pari kuukautta elelee.

Heinäkuu oli jo vaihtumassa elokuuksi, ja putkiremontin alkuun oli kaksi kuukautta aikaa, kun saimme ohimennen tietää, että putkiremontissa meneekin ehkä mahdollisesti ihan vähän pidempään, kun alunperin ilmoitettiin. Tämä pikkupikkupikkuruinen remontinpidennys tulisi tarkoittamaan sitä, että kahden kuukauden sijaan joutuisimmekin asustelemaan vähintään viisi kuukautta poissa kotoa. Mutta eihän se varmaan mikään ongelma ole, ja jos on, niin se on sitten voivoi.

Siinä sitä sitten oltiin ja tapitettiin toisiamme Tuppeluurin kanssa suut ammollaan, kunnes jompikumpi mutristi suutaan ja kysyi sen legendaarisen kysymyksen: "mitäs nyt tehdään?" Hiljaisuus. Seiniin tuijottelua. Ärräpäitä. Uusi hiljaisuus. Lattiaan tuijottelua. Lisää ärräpäitä.
Hiljaisuus.
Naurua.
Lisää naurua.
Pitkä hiljaisuus.

Ja tämän kaiken lopputuloksena tulimme siihen johtopäätökseen, että tästähän voi tulla ihan jännää - seikkailu kenties. Millaista on asua lähes puoli vuotta kodittomina: välillä toisten nurkissa, välillä mitä kummallisimmissa paikoissa? Kestääkö kaksikkomme seikkailumieli? Miltä koti näyttää ja tuntuu, kun tulemme takaisin? Siitä olisi tarkoitus ottaa selvää reilun puolen vuoden ajan tästä hetkestä eteenpäin....

Söpsönsöö