Maan päällä paikka yksi on...

... niin pyhä, armas, verraton: KOTI!

Me olemme siis päässeet takaisin kotiin, ihanaan ikiomaan kotiin.

Ja nyt olemme niin rättiväsyneitä kolme päivää (ja lähes tulkoon myös yötä) kestäneestä siivoamisesta, muuttamisesta ja kodin kuntoonlaittamisesta, että painumme mökille vähän lepäilemään ja lataamaan akkuja.

Mutta eipä mennä asioiden edelle, vaan palataan yhden viikonlopun verran taaksepäin. Perjantaina saimme lopullisen varmistuksen sille ihme-asialle, että todellakin pääsemme aloittamaan luvatun aikataulun puitteissa kotiinmuuttomme. Niinpä ryntäsimme heti iltapäivällä riepujen, rättien, pölyhuiskujen, sun muiden kihveleiden ja kahveleiden kera työmaalle siivoamaan. Pölyt ja hämähäkinseiti saivat kyytiä, ja niiden perässä roskalavalle lentelivät myös suojamuovit ja pahvit, kun tehokaksikkomme laittoi turbovaihteen päälle. Iltaan mennessä kämpässämme ei leijaillut enää mitään näkyvää ja hiekkapölyksi tunnistettavaa (joskin Tuppeluurin tarkka nenä vaistoaa joitakin hiekkapölyn hiukkasia ilmassa vieläkin...). Niinpä pääsimme jo lauantaina täydellä tohinalla aloittamaan tavaroiden purkamisen omille paikoilleen kaappeihin.

Sunnuntaina Söpsönsööllä oli "omia bisneksiä", joten Tuppeluuri hoiti ritarillisesti ja menestyksekkäästi tavaroiden kotiinmuuton sukutilalta kaupunkiin. (Suurenmoiset kiitokset siis vielä omalle Tuppeluurilleni ja hänen uljaalle apurilleen sunnuntain uroteosta!) Söpsönsöö lähti aamulla liikenteeseen "maalta" ja sai palata illalla kotiin kaupunkiin. Sepäs vasta oli elämys!

Söpsönsöön palattua kotiin jatkoimme vielä yhdessä kodin kuntoolaittamista myöhään yöhön, ja kuinka ollakaan: kodilta se alkaa taas näyttää! Muutama hassu pahvilaatikko on enää purkamatta, pesukone hakematta Söpsönsöö veljen hoidosta, ja ensimmäiseen evakkoasumukseemme jääneet tavarat pitää vielä siirtää autolasteina omaan kotiimme.

Sen verran voimme myös paljastaa, että itkupotkuraivareilta säästyttiin, kumma kyllä! Tämä operaatio sujui harvinaislaatuisen harmonisissa ja tehokkaissa merkeissä. Kenties syynä lamauttava väsymys, joka on pyyhkinyt meistä hetkellisesti pois kyvyn ajatella, olla surematta lyhyitä yöunia, hieman naarmuuntunutta parkettia ja keittiön kaapistojen ja pöytäpintojen rapistunutta kuntoa. Olemmehan taas kotona, ja se jos mikä on tarkeintä!

Vaikka tänne varmasti vielä rustailemme saatuamme kotimme täysin valmiiksi, haluamme jo tässä vaiheessa kiittää evakkoemojamme ja -isiämme, jotka ottivat meidät hoteisiinsa, ihania vanhempia ja sukulaisia, jotka ovat auttaneet kaikin tavoin, sekä niitä ystäviä ja muita ympärillämme olleita ihmisiä, jotka ovat jaksaneet pistää omituisen tai raivostuttavan käyttäytymisemme olosuhteiden piikkiin!

Voiton puolella ollaan! Jopa lähellä maaliviivaa!

Ystävänpäiväbrunsseja ja ojaanajoja...

Viikko sitten teimme näyttävän kotiinpaluun maalaisidylliimme: Tuppeluuri ajoi auton oven eteen, jossa purimme autolastin, ja lähti sen jälkeen viemään autoa parkkiin. Mutta eipä kulunut aikaakaan, kun sekä poika että auto keikahtivat ojaan, joka oli peittynyt aura-auton lanaaman lumen alle.

Alkuhämmästelyiden jälkeen ymmärsimme, että emme saisi käsivoimin autoa ojasta ylös, ja niinpä soitimme hätiin Söpsönsöön isän tarkoituksena vetää auto ojasta toisen auton avulla. Tämäkin osoittautui kuitenkin suunniteltua hankalammaksi. Kaksi tuntia, lukuisia vetoyrityksiä, lautaviritelmiä, lapiointiurakoita ja sepeliviritelmiä myöhemmin auto kuitenkin nousi ojasta, kiivaan taistelun tuloksena - ja vieläpä vahingoittumattomana!!! Kiitokset siis vielä kerran Söpsönsöön isälle suurenmoisesta avusta!

Loppuillan kulutimme turvallisesti television ääressä pönöttäen, seuranamme lupsakaksi luokiteltu punaviinipullollinen. Ja lupsakka oli loppuiltakin...

Seuraavana päivänä saimme maalle seuraa, sillä Söpsönsöö oli luvannut tarjota ystävilleen ystävänpäivän kunniaksi brunssin. Sunnuntaipäivä kuluikin edellispäivää rauhallisemmissa ja mukavammissa merkeissä nautiskellen ja rentoutuen. Kyllä maalla on mukavaa!

Menossa oleva viikko saattaa olla viimeinen kokonainen viikkomme evakkolaisina, sillä jo huomenna pääsemme aloittamaan kotonamme kotiinpaluusiivouksen. Ennustettavissa on aikamoinen urakka muutamine itkupotkuraivareineen ja työmiehiä vastaan käytävine taisteluineen (aivan kaikki ei ole edelleenkään mennyt putkeen). Hauskaa on kuitenkin taas pitkästä aikaa päästä kotiin JA OMISTAA SELLAINEN! Vaikka kodittoman kulkurin elämässä on oma hurmansa, taidamme me silti olla enemmän kotihiiripersoonia...

Kummia uutisia

Tuppeluuri puhui eilen remonttitantereemme työnjohtajan kanssa puhelimessa, ja kas kummaa, herra Työnjohtaja tuli luvanneeksi, että pääsemme kotiin 19. päivä. Siis VIIKON PÄÄSTÄ! "Siellä taitavatkin olla siivoojat juuri tällä hetkellä työn touhussa", tuumasi herra Työnjohtaja, ja me hypimme ja kiljahtelimme riemusta. (Siivoojat siivoavat siis viralliset remontin alaisena olevat huoneet ennen kotiinpaluutamme. Loppusiivous jää meille.)

Yhtäkkiä odotuksemme oli lyhentynyt parilla viikolla. Onnellisina lähdimme illalla ajelulle katsastamaan putipuhtaan kämppämme, joka pian olisi taas meidän. Epäilykset heräsivät ensimmäisen kerran kotioven ulkopuolella nähdessämme paksun hiekkapölykarrosen ovikellon ja postilaatikon päällä. Vimeinenkin toivonkipinä sammui, kun avasimme oven. Ei siellä mitään siivoojia ollut käynyt. Samanlainen pyörremyrsy huoneistossa vallisti kuin aikaisemminkin.

Söpsönsöön sisäinen skeptikko heräsi, kun kiersimme huoneita: kylpyhuoneesta puuttui vielä suihkun väliseinä, keittiössä yksi kaapeista oli edelleen rikki ja niiden listat, samoin kuin osa katosta maalaamatta, eteisen sotkettuja seiniä ei oltu maalattu vielä laisinkaan ja lattioilla irvistelivät jo kovasti tomuuntuneet aaltopahvikerrokset. Tuppeluuri uskoo vielä ihmeeseen: jos vaikka sittenkin, kaikesta huolimatta pääsisimme kotiin jo viikon päästä! Olisihan se hienoa, kerrassaan mahtavaa ja mieletöntä, mutta Söpsönsöö pitää riemun vielä vähän aikaa varmuuden vuoksi lieassa...

Visiitti toisaalle

Toissapäivänä muutimme taas toisaalle. Tai tällä kertaa emme varsinaisesti muuttaneet, vaan tulimme 10-päiväiselle visiitille Tuppeluurin isän luo. Tämä tarkoittaa sitä, että palasimme taas hetkellisesti kaupunkiin, mutta jo viikon päästä meistä tulee jälleen maalaisia. Siihen asti nautiskelemme saunankäyttömahdollisuuksista ja tuoreesta seurasta, jota Tuppeluurin veli meille täällä suo :)

Sähkömies was here!

Eilen illalla saimme vuokraemännältämme sen sävyisen viestin, että kannattaisi ehkä taas käydä vilkaisemassa, mitä kotonamme tapahtuu. Vuokraemäntämme on kyllä korvaamaton: hän on pelastanut meidät tämän projektin aikana jo monesti suuremmilta katastrofeilta tekemällä ennakkovaroituksia, ja nalkuttanut puolestamme työmiehille silloin, kun emme itse ole paikalla (työmiehet varmaan rakastavat meitä ja ainaista valitustamme, mutta itsepähän sitä kerjäävät...).

Tällä kertaa varoituksen syy oli sähkömies, joka oli käynyt kodissamme ja, kaikista meille tehdyistä lupauksista huolimatta, mennyt makuuhuoneeseen tekemään "jotain". KENENKÄÄN EI PITÄNYT MENNÄ MAKUUHUONEESEEN! Sen piti olla siisti, koskematon ja turvallinen. Sen ovi oli vuorattu ainakin triplamuoveilla, ettei sinne menisi murustakaan hiekkapölyä. Sinne tungettiin kaikki arvokas, joka ei missään tapauksessa saa joutua kosketuksiin hiekkapölyn kanssa, kuten Söpsönsöö korvaamattoman tunnearvoisen arvokas piano. Ja nyt, sähkömies oli mennyt sinne.

Koitimme laannuttaa sisäistä kihinäämme automatkalla työmaalle vakuuttelemalla itsellemme, että huoneeseen oli saatettu mennä jollakin tavoin fiksustikin (vaikka toki tiesimmekin, ettei tämä ikipäivänä pitäisi paikkaansa), ja että se oli saatettu vaikka peittää edes jollakin tavoin uudelleen (hahahaa!). Sisäinen kihinä muuttui kuitenkin murahteluksi, jopa kovaääniseksi karjunnaksi meidän päästyämme työmaalle: valtavan huolella kiinnitetyt muovimme oli revitty puukolla keskeltä kahtia, ja rääppeet oli jätetty roikkumaan ovenkarmeihin. Ovi oli jo aivan lian peittämä (todennäköisesti myös siis makuuhuonekin). Käviköhän kenelläkään työmiehistä edes mielessä irrottaa muovia kulmasta, sujahtaa sieltä huoneeseen ja kiinnittää teipit jälkikäteen uudelleen, JOS SINNE HUONEESEEN NYT OLI KERRAN PAKKO MENNÄ. Se ei liene olisi ollut tarpeeksi eläimellistä...

Kuin vastalauseeksi iankaikkiselle nipottamisellemme, myös olohuoneen vetoketjuovi oli jälleen jätetty auki. Ja eteisen yksi seinistä oli tärvelty mustilla läiskillä (?) Tuppeluuri totesi, että työmiehet todennäköisesti maalaavat sen... valkoisella maalilla... ottaen huomioon, että muut eteisen seinämme eivät ole valkoiset...

Naamat punaisina kihisten, sähisten ja ties mitä olentoja paikalle manaten paikkailimme sitten jälleen kerran työmiesten jälkiä. Tuppeluuri kirjoitti myös raivonkatkuisen kirjelappusen, jonka meinasimme ensin iskeä puukolla oveen, mutta tajusimme kuitenkin ajoissa, että ai niin, ovihan on meidän. Niinpä tyydyimme teippiviritelmään. (Ja puhkaisimme reiän naulakosta löytyneen pahvisen kahvikupin pohjaan: johonkinhan viha pitää purkaa...)

Nyt jäämme innokkaina odottelemaan, tepsivätkö työmaalle jättämämme uhkaukset millään tavoin. Todennäköisesti eivät...

Riemunkiljahduksia!

Eilen vierailimme pitkästä aikaa remonttityömaalla, ja kuinka ollakaan, lähdimme ensimmäistä kertaa paikalta hymyssä suin! Työ oli edistynyt. Mitään ei oltu tyritty. (Tai no, yhden keittiökaapin ovi oli rikki, mutta oletamme, että se vielä korjataan...) Vessaamme oli tullut uudet kaakelit, upouusi pönttö ja suihku, ja uusi lavuaarikin odotteli asennustaan pahvilaatikossa maaten. Kylpyhuone oli kaiken kaikkiaan hieno ja uutuuttaan hohtava. Keittiökin oli viimeistelyä vaille valmis, ainoastaan uusien pistorasioiden asennukset ja uunin paikoilleenlaitto olivat tekemättä.

Saa nähdä kauanko vielä menee, että työmaa valmiiksi. Nyt näyttää siltä, että pääsemme ennustettuna ajankohtana helmi-maaliskuun vaihteessa takaisin kotiin. Kyllä oma koti on aina oma koti, vaikka olemmekin viihtyneet myös "maaseudulla", nykyisessä evakkokodissamme mainiosti.

Maalaiselämää

Olemme sopeutuneet uusille asuinsijoillemme varsin mainiosti. Tavaramme löysivät mukavan helposti paikkansa: ne suorastaan humpsahtivat neliöpaljouteen ja katosivat valtavien huoneiden nurkkiin. Toinenkin evakkokotimme on ensimmäisen tavoin kodikas. Erityisesti olemme ihastuneet asumuksemme tupakeittiöön: noin 100-neliöiseen huoneeseen, joka on yhdistetty keittiö, olohuone ja ruokailutila.

Eilen Söpsönsöö aloitti myös lähimaastoon tutustumisen kaappaamalla sukset kainaloon ja lähtemällä tervehtimään naapureita, sekä etsimään lähimpiä latureittejä. Hiihtoreitti kulki hevosaitausten välitse, ja uteliaat pollet kulkivat koko aitauksen matkan vierelläni ihmetellen kulkuvälineitäni. Latuja löytyikin hiihtoretkellä aikamoinen liuta - kyseessä on siis myös talviurheilijoiden paratiisi. Meillä on siis kaksi kuukautta aikaa testailla niitä ja valikoida parhaat.

Illalla Söpsönsöö päätti tehdä vielä toisen retken kävelemällä lähimpään kauppaan reilun kahden kilometrin päähän. Matkaa valaisi upea, vaaleanpunaisen ja violetin sävyillä leikittelevä auringonlasku. Silloin tällöin kuului auton pörinää tai pulkkamäessä ja laduilla rellestävien lasten (ja nuorten!) naurua, mutta muuten oli hiljaista. Kaupalle saapuessa tunnelma oli kuinkeitaan löytäneellä, sillä kauppojen valot valaisivat keskittymän varsin tehokkaasti pimeän keskellä. Ison ruokakaupan lisäksi kaikki peruspalvelut ovat meistä vain parin kilometrin päässä apteekista kampaamoon ja pizzeriaan.

Söpsönsöö on jo vakuuttunut siitä, että hän on paratiisissa. Eiköhän kiireinen Tuppeluurikin vielä saada siitä vakuuttuneeksi, kunhan hänellä on vähän enemmän aikaa tutustua paikkoihin.